Pizzat
Vuosituhannen vaihteessa Järvenpään Zapatassa nuorena kokkipoikana meidän Turo pääsi käsiksi pizzojen maailmaan. Meni melkein kaksikymmentä vuotta, kun mestari löysi itsensä Kemiönsaaren sydämeen Dragsfjärdiin. Yttiksen edellinen kapteeni, oli tehnyt loistavat ”pohjatyöt” saaren tunnetuimpien pizzojen joukkoon pääsemisestä.
Pizzat ovat ehdottomasti Yttiksen sydämen yksi suuri palanen. Kesällä 10 h puhdasta tekemistä päivässä, helposti sata pizzaa päivässä, hyvällä fiiliksellä ja laatu siellä missä sen kuuluukin olla. Vaatii tekijältä syvää rauhallisuutta, kunnianhimoa ja se mistä kaikki lähtee ja mitä ei tulla ajatelleeksi aamun huolellisista esivalmisteluista. Toisinaan mielenkiintoiset oma-valinnat pistävät hymyn huulille , kun normaalisti sitä ei paljon meidän Turo väläyttele, vaikka hän onkin meidän se kuuluisa hiljainen hauskuuttaja. Off-season aikaan pizzoihin laitetaan yhtä paljon rakkautta, ajatusta ja täytetään tarkkaan valituilla raaka-aineilla, jotta taso pysyy siellä mihin se on vuosien saatossa saatu. Vuoden pimeimmät ja hiljaisempi aika käytetään toki, myös uusien reseptien suunnitteluun ja maistamiseen, jotta seuraavan kesän pizzalista päästäisiin julkaisemaan jo heti vapun jälkeen!
Pizzan tekeminen on paljon enemmän, kuin vain pizzan tekeminen. Ja se salaisuus , kun kysytään miten nämä maistuvat näin hyvältä.
Turon suosikki pizza koostuu perinteisestä tomaattikastike pohjasta, jonka päälle ripotellaan juuri sopivasti juustoa (ei missään nimessä saa olla liikaa!) tulisuutta löydyttävä, suolaisuudesta puhumattakaan, pientä rouskuvaa, ehkä sipulia? Ja päälle pienet smetanat ei ainakaan haittaa tee!

Mikko Kinnusen Burgeri
Sämpylä, salaatti, kurkku, tomaatti-......

Make Jelekäisen unelmien burger
Briossisämpylä, Riekko Tartarpihvi, Karpalo – sinihomejuusto smetana majoneesi yhdistelmä, Mummonkurkkuja, Jääsalaatti