Musikonsdagar

Musiikkikeskiviikot jatkuvat heinäkuussa – neljä tunnelmallista kesäiltaa Yttiksen terassilla

Kesän suosituimmaksi uutuudeksi nousseet Musiikkikeskiviikot jatkuvat heinäkuussa! Ensimmäiset tapahtumat ovat keränneet runsaasti kävijöitä ja ilahduttaneet niin vakioasiakkaita kuin kesäretkeläisiäkin. Nyt on luvassa vielä neljä upeaa keskiviikkoiltaa täynnä live-musiikkia, hyvää ruokaa, kylmiä virvokkeita ja rentoa kesäterassitunnelmaa.

Jokainen ilta tarjoaa omanlaisensa elämyksen – countrya, poppia, rockia, bluesia, suomirockia ja paljon muuta. Tule viihtymään ystävien, perheen tai vaikkapa työporukan kanssa ja nauti kesästä musiikin siivittämänä.

Keskiviikko 1.7. – Larry Peninsula

Heinäkuu käynnistyy aidolla countrytunnelmalla, kun palkittu Larry Peninsula saapuu viihdyttämään Yttiksen terassille. Luvassa on lämminhenkinen ilta täynnä taitavaa soittoa, vahvaa tulkintaa ja kesäisiä tunnelmia.

Keskiviikko 8.7. – Vihtori Maijanen

Suuren suosion saanut Vihtori Maijanen tekee paluun Yttikseen. Vihtori tunnetaan herkistä tulkinnoistaan, huikeasta muusikkoudestaan ja tavastaan saada yleisö hyvälle tuulelle. Illan aikana kuullaan tuttuja kappaleita popin ja rockin maailmasta.

Keskiviikko 15.7. – Dortmunder Duo

Ensimmäistä kertaa tänä kesänä Yttiksen terassille saapuva Dortmunder Duo vie kuulijat juurimusiikin maailmaan. Helsinkiläis-tamperelainen duo yhdistelee ohjelmistossaan bluesia, countrya, suomirockia ja monia muita musiikkityylejä. Jokainen keikka on ainutlaatuinen – tule kokemaan, mitä kaikkea ilta tuo tullessaan.

Keskiviikko 22.7. – Lasse Hyytinen

Seitsemän viikon mittainen Musiikkikeskiviikot-sarja huipentuu, kun Lasse Hyytinen nousee lavalle päättämään kesän musiikki-illat. Kitara, huuliharppu ja kesäilta muodostavat täydellisen yhdistelmän, jonka tunnelmasta kannattaa tulla nauttimaan paikan päälle.

Maksuton tapahtuma koko perheelle

Musiikkikeskiviikot ovat maksuttomia ja sopivat kaikenikäisille. Lapsille löytyy jäätelöä ja mukavaa kesäpuuhaa, aikuisille kylmiä virvokkeita sekä herkullista ruokaa terassin tunnelmasta nauttien. Keittiömme palvelee tuttuun tapaan aina klo 21.00 asti.

Musiikki soi joka keskiviikko klo 18.00–20.30.

Lämpimästi tervetuloa viettämään kesäiltaa Yttiksen terassille! Ota ystävät mukaan, istahda alas, nauti hyvästä ruoasta ja anna elävän musiikin tehdä illasta ikimuistoinen. Tehdään yhdessä heinäkuun keskiviikoista kesän parhaita iltoja!

Musikonsdagarna fortsätter i juli – fyra stämningsfulla sommarkvällar på Yttis terass.

Sommarens nya succé – Musikonsdagarna, fortsätter även i juli! 

De första kvällarna har lockat flera besökare och blivit mycket uppskattade av både stamkunder som sommarfiraren. Nu väntar ännu fyra härliga onsdagskvällar med livemusik, god mat, svalkande drycker och skön sommarstämning på vår terrass.

Varje kväll bjuder på sin egen musikupplevelse – country, pop, rock, blues, finsk rock och mycket mer. Ta med familjen, vännerna eller arbetskamraterna och njut av en avkopplande sommarkväll i ett trevligt sällskap.

Onsdag 1.7 – Larry Peninsula

Juli inleds med äkta countrystämning när den prisbelönade Larry Peninsula gästar Yttis terrass. Det blir en härlig stämningsfull kväll med skickligt musicerande, starka tolkningar och härlig sommarkänsla.

Onsdag 8.7 – Vihtori Maijanen

Publikfavoriten Vihtori Maijanen återvänder till Yttis. Han är känd för sina fina tolkningar, sitt imponerande musikskap och sin förmåga att skapa en trivsam stämning. Under kvällen bjuds det på välkända låtar från pop- och rockvärlden.

Onsdag 15.7 – Dortmunder Duo

För första gången i sommar gästar Dortmunder Duo Yttis terrass. Den Helsingfors– Tammerfors duon bjuder på en härlig blandning av blues, country, finsk rock och andra musikstilar. Varje spelning är unik – kom och upplev en kväll fylld av musik och god stämning. 

Onsdag 22.7 – Lasse Hyytinen

Den sju veckors långa serien med Musikonsdagar avslutas med Lasse Hyytinen. Med gitarr, munspel och en ljummen sommarkväll skapas den perfekta avslutningen på sommarens musikserie.

Gratis evenemang för hela familjen

Musikonsdagarna är kostnadsfria och passar hela familjen. För barnen finns glass och roliga sommaraktiviteter, medan de vuxna kan njuta av kalla drycker och god mat på terrassen.

Köket betjänar som vanligt fram till kl 21.00.

Livemusik varje onsdag mellan kl 18.00–20.30.

Varmt välkommen till vår terrass för en skön sommarkväll! Ta med dina nära och kära, slå dig ner, njut av god mat och låt livemusiken sätta guldkant på kvällen.

Vi ses på Yttis – låt oss tillsammans göra onsdagarna i juli till sommarens höjdpunkter!

fiFinnish